Terveellisiin elämäntapoihin ja liikkumiseen kuuluu usein tavoitteiden asettaminen. Se onkin tärkeää, sillä ilman tavoitteita on vaikea tietää mitä todella haluaa. Asetetut tavoitteet ovat usein pitkän aikavälin haaveita, jotka tuntuvat kaukaisilta. Jos tavoitteita ei rikota pienempiin osiin, on vaikea hahmottaa mitä tulisi tehdä juuri nyt, tänään, jotta tavoite joskus saavutettaisiin.
Motivaatiolla on suuri merkitys tavoitteiden saavuttamisessa. Aito motivaatio ei koskaan voi tulla ulkoapäin, vaan se lähtee aina sisältä, sinusta itsestäsi. Jotta löydät aidon motivaation, sinun pitää tietää mitä haluat. Sinun on tunnettava itsesi ja perusarvosi. Ilman hyvää itsetuntemusta, motivaatiokin on häilyvä. Kun tiedostat, mihin päätöksesi perustuu ja mitä sillä tavoittelet, päätös tulee kestämään todennäköisimmin myös haastavammissa hetkissä.
Usein ulkoiset seikat motivoivat, kuten laihtuminen tai kiinteytyminen, mutta vain tilapäisesti. Pysyvään muutokseen tarvitaankin kestävämpi motivaation lähde. Se voisi olla vaikkapa halu laihtua, jotta pysyisi virkeänä ja elinvoimaisena myös eläkevuosina ja pystyisi viettämään aktiivista elämää lasten ja lastenlasten kanssa. Tavoitteena ihana yhteiselo jälkeläisten kanssa ja vieläpä hyväkuntoisena! Päätöksissä pysyminen on helpomaa, kun ne perustuvat sinulle merkistyksellisiin asioihin.
On hyvä unelmoida ja tavoitella suuria, jotta tuntisit voimakasta paloa ja inspiraatiota niiden saavuttamiseksi. Suuria tavoitteita ei voida kuitenkaan saavuttaa ilman pienempiä välitavoitteita. Jos tavoitteenasi on pudottaa painoa vaikkapa 10kg, herää ensimmäisenä kysymys, mistä aloitan? Mitä minun tulee tehdä tänään? Jos et riko tätä 10kg painonpudotusta pienempiin osiin, on sitä vaikea lähteä tavoittelemaan.
Eli määrittele pienempiä tavoitteita matkalle kohti suurta tavoitetta, ja varmista että saat joka päivä nauttia onnistumisen tunteesta. Välitavoitteet tekevät unelmastasi realistisemman toteuttaa. On tärkeää myös, että asetat tavoitteesi positiivisessa valossa. Ilmaise tavoitteesi ajatellen mitä haluat olla, älä mitä et halua olla.
Oli tavoitteenasi painon pudotus, kiinteytyminen, lihasmassan kasvattaminen, oman vireystilan lisääminen tai halu muuttaa elämänäntapoja terveellisempään suuntaan huomioiden kokonaisvaltainen hyvinvointi, alla muutamia vinkkejä mistä voit lähteä liikkeelle:
1. Sitoudu liikkumaan säännöllisesti. inWell- treenaajana saat viikoittain kuntotasoasi vastaavan ohjelman ja koet onnistumisen tunteita päivittäin merkatessasi päivän lyhyen, mutta tehokkaan ja tuloksia tuovan treenin tehdyksi. Jos et löydä 15 minuutin treenille sijaa päivästäsi, pysähdy hetkeksi. Ota päivittäinen treenihetki prioriteettilistasi kärkeen. Muista, että jokainen treeni vie sinua lähemmäksi tavoitettasi.
2. Lisää kaikkea hyvää ja terveellistä ruokavalioosi. Älä ajattele, mitä et saa syödä, vaan mieti, mitä hyvää ja terveellistä lisäät ruokavalioosi. Huonot tavat ja tottumukset väistyvät hyvän tieltä. Rajoittamalla syömistä ei koskaan päästä maaliin. Uskallan luvata, että inWellin hyvinvointivalmennuksesta saat rutkasti apua ja tukea elämäntapamuutokseesi.
3. Panosta laadukkaaseen ja riittävään yöuneen. Uni on yksi tärkeimmistä painonhallinan työkaluista.
Kun kiinnität huomiota näihin yllä oleviin kolmeen asiaan, pääset jo pitkälle.
Ole johdonmukainen ja sinnikäs. Pidä ilo ja rentous mukana kaikessa tekemisissäsi. 😊
PS. Jos et ole vielä mukana inWellissä, sinulla on nyt huippu mahdollisuus lähteä testaamaan inWelliä kuukaudeksi Tehostartti kesään -valmennuksessa. Valmennus kestää yhden kuukauden ja treenitasoja löytyy kolme, joista voit valita kuntotasoasi vastaavan. Tehostartti kesään-valmennuksen jälkeen, voit jatkaa treenejä toisella polulla inWellissä.
Sitoudu treenaamaan 1kk ajaksi ja nauti tehokkaista ja monipuolisisista treeneistä Tehostartti kesään-valmennuksessa.
inWell-toimii kesällä ihan loistavasti, sillä treenit onnistuu tehdä niin sisällä kuin ulkonakin, ja treenit kulkevat mukana minne ikinä kesällä reissaatkin.
Aurinkoista ja aktiivista kesää sinulle!
-Sanna