VÄLIPALA: Mansikkasmoothie

 

1  1/2 dl pakastettuja mansikoita

1/2 pakastettu banaani

1/2 dl kookosmaitoa (kermaa)

2  1/2 dl vettä

1 rkl chiasiemeniä

1 tl vaahterasiirappia

2 1/2 dl pinaattia

1/2 dl kaurahiutaleita

 

  1. Laita ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  2. Ripottele pinnalle mantelilastuja, kookoshiutaleita ja goji-marjoja.

AAMUPALA: Avokado-lehtikaalismoothie

*1 annos

 

1/4 avocado

1 pakastettu banaani

2 taatelia

4 dl lehtikaalta, pilkottuna

1- 1,5 dl mantelimaitoa

 

Päälle:

2 rkl kaurahiutaleita

1 rkl chia siemeniä (sekoita smoothien joukkoon ja anna turvota hetki tai käytä chiahyytelöä)

marjoja (tuoreita tai pakastettuja)

 

  1. Lisää kaikki smoothieainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  2. Lisää päälliset ja nauti!

Vihermehu

 

 

Mehustuksen avulla saat mainiolla tavalla syötyä suurenkin määrän kasviksia kerralla. Harvemmin aamulla tekee mieli, tai saatikka saisi alas lautasellista kasviksia. Mutta kun laitat kasvikset mehustimen läpi saaden herkullisen vihreän juoman, on asia aivan toinen: päivän kasvisannos kätevästi yhdessä lasillisesssa. Ja mielikuvitus on vain rajana, mitä kaikkea mehustimen läpi milloinkin laittaa. Tässä yksi vakkariksi muodostunut reseptini.

 

VIHERMEHU

 

  • 1-2 kourallista lehtikaalta
  • 1/2 kurkku
  • 2 tomaattia
  • 1 avokado
  • 1 sitruuna

 

 


Hyvärasvainen proteiiniherkku!

pannukakku2

Tässä herkullinen resepti viikonlopun menuun. Pannukakkua voit herkutella joko aamupalalla, välipalalla tai iltapalalla. Proteiinipitoinen ja hyvää rasvaa sisältävä herkku, joka pitää nälän loitolla. Ei muuta kuin kokkaamaan!

 

PANNUKAKKU

  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2rkl kookosjauhoja
  • 1rkl kookosöljyä
  • 2rkl hunajaa tai muuta makeuttajaa
  • ripaus suolaa
  • paistamiseen kookosöljyä

 

  1. Sekoita keskenään kaksi kananmunaa, jauhot, öljy, suola ja hunaja.
  2. Vaahdota erillisessä kulhossa valkuaiset.
  3. Ota vaahdosta sivuun 2rkl ja lisää loput jo tehtyyn seokseen.
  4. Laita pannulle 1rkl kookosöljyä ja kaada taikina pannulle.
  5. Paista noin 4-5 minuuttia keskilämmöllä ja käännä pannukakku.
  6. Lisää valkuaisvaahtoon haluamaasi makeuttajaa ja sekoita varovasti.
  7. Nauti pannukakku marjojen ja valkuaisvaahdon kera.

 

pannukakku

 

 


Terveellinen itse tehty mysli

mysli2

 

Paahdettu, rouskuva, herkullisen rapea mysli

 

Tästä minä tykkään!

Oletko sinäkin myslin ystävä? Itse tykkään ripotella mysliä smoothien joukkoon. Olen etsinyt sopivaa mysliä kaupoista, mutta tuloksetta. Tuoteselostetta lukiessa voi lähes poikkeuksetta huomata, että valmiit myslit sisältävät hurjat määrät sokeria.

Oletko kokeillut tehdä mysliä itse? Sen valmistus on nimittäin erittäin helppoa ja nopeaa. Ja mikä parasta, voit valita mysliin omat lemppari raaka-aineet ja makua voi vaihdella mielen mukaan. Alla resepti, jolla tein kuvassa näkyvän myslin.

 

MYSLIRESEPTI

  • 5dl kaurahiutaleita
  • 1dl cashewpähkinöitä
  • 1dl manteleita
  • 1dl pekaanipähkinöitä
  • 1/2 dl auringokukansiemeniä
  • 1/2 dl kurpitsansiemeniä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 -1dl öljyä (esim. kookos-, oliivi-, MCT-öljyä)
  • 2rkl hunajaa
  • 1/2 -1dl kuivattuja karpaloita
  1. Pilko pähkinät pieniksi paloiksi ja sekoita kaurahiutaleiden kanssa. Sekoita joukkoon myös suola.
  2. Mittaa öljy ja lisää hunaja öljyn joukkoon. Lisää seos kuivien aineiden sekaan ja sekoita.
  3. Kaada mysli pellille leivinpaperin päälle.
  4. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 minuuttia. Kääntele mysliä välillä paistamisen aikana, jotta se paahtuu tasaisesti.
  5. Lisää pilkotut karpalot jäähtyneen myslin joukkoon.
  6. Säilytä mysliä huoneenlämmössä kannellisessa lasipurkissa.

 

mysli


Päivän käynnistäjä #4

bulletproof

Omat aamuni alkavat lähes poikkeuksetta rasvakahvilla, jonka juon aamunesteytyksen jälkeen. Lämmin juoma tuntuu vatsassa ihanalta, ja tällä juomalla nuhjuisempikin aamu kirkastuu 🙂

 

Jonkin ajan kuluttua kahvin nauttimisen jälkeen täydennän aamupalaani marjasmoothiella. Näillä syömisillä mennäänkin sitten lounaasen asti helposti. Jos teen treenin aamulla, en syö sitä ennen mitään, juon vain rasvakahvin. Se onkin varma boosteri aamun treeniin. Treenin jälkeen juon palkkariksi heraproteiinilla terästetyn marjasmoohtien.

Rasvakahvin kolme pääainesta on hyvälaatuinen kahvi, luomuvoi  ja MCT-öljy. Lisäksi juomaa voi höystää muun muassa macalla ja lucumalla. Ainekset hurautetaan blenderissä sekaisin, ja lattemainen juoma on valmis nautittavaksi. Blendatessa kahvin pintaan syntyy ihana vaahto, ja maku on ylellinen. Juoma antaa paljon energiaa, ja päivä käynnistyy kirkkaasti tämän juoman avulla.

Yhdysvaltalaisen terveysyrittäjän Dave Aspreyn kehittämällä voimakahvilla sanotaan olevan useita terveyshyötyjä. Sen luvataan antavan nopeasti hyvälaatuista energiaa, parantavan kognitiivista suorituskykyä ja tukevan myös painonhallintaa.

 

RASVAKAHVIN VALMISTAMINEN
Rasvan määrää on hyvä lisätä vähitellen kahviin, sillä ”normaali” annostuksella saattaa mennä maha aluksi löysälle. Sen vuoksi olenkin laittanut alla olevaan reseptiin sulkuihin määrät, joilla on hyvä aloitella.

•n. 3dl hyvälaatuista kahvia
•(1tl) 1rkl luomuvoita
•(1tl) 1rkl MCT-öljy
•(1/2tl) 1tl neitsytkookosöljyä
•(1/4tl) 1/2tl macajauhetta
•(1/2tl) 1tl lucumaa
•hyppysellinen vaniljajauhetta
•(hyppysellinen cayennepippuria.
•proteiini: 1-2rkl kollageenijauhetta

-Keitä kahvi normaalisti. Laita kaikki ainekset blenderiin ja anna sekoittua noin 20 -30 sekuntia.

——————-

LAADUKKAAT RAAKA-AINEET

Bulletproofin valmistamiseen kannattaa käyttää laadukkaita raaka-aineita:

◼Mikä tahansa kahvi ei tee lopputuloksesta kovinkaan herkullista. Osta laadukasta luomukahvia, mielellään papuina, jotka jauhat juuri ennen käyttöä. Itse olen testaillut monenlaista kahvipapuja ja ehdoton suosikkini on Gran Palomar-papukahvi.

◼ Voin on hyvä olla luomua, suolatonta tai vähäsuolaista. Oma kokemukseni on, että ripaus suolaa tuo makuun syvyyttä.

◼MCT-öljyä saa ostettua hyvin varustetuista marketeista ja valmistajia löytyy useita. MCT-öljy on erotettu kookosöljystä ja sisältää vain keskipitkiä rasvahappoja, jotka kulkeutuvat suoraan maksaan ja sieltä energiaksi käyttöön, eikä siten varastoidu kehoon. MCT-öljy on väritöntä ja hajutonta joten sitä on helppo ”piilottaa” mihin tahansa ruokaan.

◼Kollageenijauheesta saadaan kahviin proteiinia. (Kerron myöhemmin ihan omassa julkaisussa kollageenista tarkemmin.)

◼Macan tiedetään lisäävän suorituskykyä, kestävyyttä ja elinvoimaisuutta.

◼Lucuma tuo kahviin makeutta ja se peittää myös hyvin macan hieman mallasmaisen maun, joka ei ole niin makunystyröitä hivelevä.

◼Vaniljajauhe antaa ihanaa ylellistä vivahdetta.

◼Cayennepippuri taas viimeistelee lopputuloksen tuoden pientä potkua makuun. Cayennepippurin annostelussa kannattaa kuitenkin olla hyvin varovainen, sillä se on erittäin tujakkaa.


Naistenpäivän vohvelikestit!

vohvelit3

 

Hyvää naistenpäivää!

 

Kuinka hyvältä maistuukaan rapsakka vohveli marjojen kera. Usein vohveliohjeissa huono puoli on se, että taikina on tehty vehnäjauhoista ja voita on lisätty ihan reilusti joukkoon.

Itse vehnää välttelevänä, olen soveltanut lukuisia vohveliohjeita, ja tämä on ehdottomasti mun suosikki. Jauhoja ei tarvita ollenkaan, ja hyvällä omalla tunnolla voit syödä vaikka kaikki 5 vohvelia.

Tällä ohjeella olen tehnyt vohvelit pidemmän aikaa, nämä nimittäin maistuu myös lapsille hyvin.

Suosittelen!

 

JAUHOTTOMAT VOHVELIT (5 vohvelia)

  • 1dl kaurahiutaleita tai kauraleseitä
  • 1dl raejuustoa
  • 1dl kaura-, manteli tai kookosmaitoa
  • 2 munaa
  • ripaus suolaa
  • tarvittaessa makeutukseen agavesiirappia tai hunajaa
  • oliiviöljyä tai kookosöljyä paistamiseen
  1. Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  2. Paista vohveliraudalla.

Tämä resepti toimii aamupalana, välipalana tai iltapalana.

Nautinnollisia vohvelihetkiä!  🙂

 


Päivän käynnistäjä #3

 

chiapuuro3

 

Olen puurojen ystävä. Kaikista erilaisista aamupalakokeiluista huolimatta puuro on edelleen ykkönen. Chiapuuro tuo vaihtelua ja raikkautta aamupuuroiluun ja on hyvä vaihtoehto kiireisiin aamuihin; vaatii kuitenkin pientä valmistelua jo illalla.

Chiapuuro antaa aamullesi lempeän startin. Tämä superhelposti valmistuva puuro laitetaan illalla tekeytymään jääkaappiin ja nautitaan aamulla. Kiireisten aamujen pelastus!  Tästä blogistekstistä voit käydä lukemassa lisää chiasiemenistä, jos ne on sinulle uusi tuttavuus.

Tämä on taas yksi niistä resepteistä, jota voit soveltaa omia makunystyröitä hiveleväksi. Chiapuuro sopii mainiosti myös välipalaksi.

 

CHIAHYYTELÖ (1 annos)

  • 1dl kookos- tai mantelimaitoa
  • 3rkl chiasiemeniä
  • 2-3 kananmunan valkuaista
  • 1 banaani

-Blendaa ainekset sekaisin ja laita lasiseen astiaan tekeytymään muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi.

 

Halutessa voit jakaa chiahyytelön puokkiin ja tehdä toisesta osasta marjaisen ja toisesta sukalaisen version.

 

chiapuuro1

 

MARJAINEN CHIAPUURO

  • Puolet chiahyytelöstä
  • 2dl marjoja

-Sekoita marjat chiahyytelön joukkoon.

 

chiapuuro2

 

SUKLAINEN CHIAVANUKAS

  • Puolet chiapuurosta
  • 2rkl raakakaakaojauhetta
  • 1-2rkl hunajaa

-Sekoita ainekset keskenään. Ripottele pintaan raakakaakonibsejä ja nauti.

 


Päivän käynnistäjä #2

raikas aamiainen

 

Sunnuntaiaamu on ihana aloittaa raikkaasti itse tehdyllä viherjuomalla ja smoothiella. Viherjuomani valmistan juice presso tuoremehupuristimella. Olen kokeilemalla löytänyt itselle sopivan viherjuoman perusohjeen, josta yhtä ainesosaa muuttamalla saan juomaani eri makuvivahteita.

VIHERJUOMA

  • 3 lehtikaalin lehteä
  • 2 tomaattia
  • 1/2 kurkku
  • 2 porkkanaa
  • sitruuna tai lime
  • avokado 
  • vaihdellen: mm. selleriä, kesäkurpitsaa, inkivääriä, chiliä

 

Smoothie-reseptejähän on niin monta kuin on tekijöitäkin. Oma smoothieni valmistuu milloin mistäkin, mutta perus raaka-aineet ovat myös tässä yleensä pohjalla. Kookosmaidon määrää vaihtelen sen mukaan, haluanko pirtelöstä lusikoitavan vai juotavan. Smoothien joukkoon lisään siemeniä ja pähkinöitä. Ne sisältävät runsaasti kuitua, erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita sekä pehmeää rasvaa ja proteiinia. Tänään sattumina toimi auringonkukansiemenet ja muutama pekaanipähkinä.

Smoothien pohjana toimii loistavasti myös proteiinipitoinen rahka, jos maitotuotteet sopivat ruokavalioosi. Omaan smoothieeni saan proteiinipitoisuutta kananmunan valkuaisesta.

SMOOTHIE

  • noin 1dl kookosmaitoa
  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 avokado
  • 1/2 pakastettu banaani
  • 3rkl chiahyytelöä
  • marjoja (tänään mustikoita ja mansikoita)

 

Jälkkärinä kahvi ja palanen itse valmistettua gojimarja-raakasuklaata.

Tällä setillä käynnistyi päiväni tänään 🙂

 

aamiainen

 


Murenematon teeleipä

Teeleipä2

Olen kokeillut monenlaisia leipäreseptejä. Usein kokeiluni ovat epäonnistuneet yrittäessäni muokkailla jotain valmista reseptiä omiin kriteereihini sopivaksi. Haluan, että leipäni on gluteeniton, hiivaton ja sokeriton. Tällaista leipää en ole löytänyt kaupasta.

Alla oleva Teeleipä-resepti on yksi lemppareistani. Sain tämän vinkkinä ystävältäni. Leipä on koostumukseltaan pehmeä ja murenematon. Kuitulisänä leivissäni käytän psylliumia. Mauton psyllium tuo taikinaan sitkoa helpottaen taikinan käsittelyä. Leipäreseptiä voit muokkailla muuttelemalla jauhojen suhteita. Näin leipä maistuu joka kerta uudenlaiselta.

 

TEELEIPÄ (noin 12kpl)

  • 4 dl nestettä (puolet manteli-tai kauramaitoa ja puolet vettä)
  • 1/2 rkl psyllium (ei pakollinen)
  • 1tl laatusuolaa
  • 3dl porkkanaa raastettuna
  • 2rkl kurpitsansiemeniä
  • 2rkl auringonkukansiemeniä
  • 5dl jauhoja ja leseitä (esim. 2dl mantelijauhoja, 1dl kaurajauhoja, 1/2 dl riisijauhoja, 1/2 dl maissijauhoja, 1dl leseitä) Jauhojen määrä vaihtelee riippuen jauhoista, joten tarvittaessa jauhomäärää voi lisätä tai vähentää. Taikinan tulee olla löysähköä.

 

  1. Mittaa neste kulhoon. Lisää siihen suola ja psyllium. Anna psylliumin turvota 10 minuuttia ennen jauhojen lisäämistä. Psyllium tekee leivistä murenemattoman ja mehevän.
  2. Lisää porkkanaraaste ja siemenet.
  3. Sekoita jauhot erillisessä kulhossa ja lisää seokseen. Sekoita lusikalla tai harvalla vispilällä.
  4. Nosta lusikalla haluamasi kokoisia kasoja pellille ja levitä lusikalla pieniksi lätyiksi.
  5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

 

teeleipä

Helppoa, nopeaa ja terveellistä!