inWell kehittyy!

 

Uuden inWell-palvelun työstäminen on käynnissä täydellä tohinalla.

Suunnittelun pohjana on ollut teiltä treenaajilta saatu palaute, josta on ollut todella paljon hyötyä! Moni toiveita esittänyt pääsee ilahtumaan, sillä niitä on saatu kattavasti toteutettua

Olemme saaneet yhdessä huippuideoita, joiden avulla treenaamisesta tulee entistäkin kannustavampaa ja koukuttavampaa.

Käytettävyys kännyköillä ja tableteilla tulee olemaan todella hyvä.

Täytyy tässä yhteydessä kehaista myös Ninjamin huipputekijöitä. Odotukset olivat toki ennestään jo korkealla, mutta ne on jo tässä vaiheessa ylitetty.

Uudesta treenipalvelusta tulee niin huikea, että en malttaisi itsekään odottaa.

Uuden version mukana tulee myös aivan uusi aluevaltaus, josta ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä paljasteta enempää

-Sanna